26
HEL
14.00
Hokkarit-U14, U14 AA jatkosarja lohko 2

Hokkarit - LeKi Valkoinen  

Hämeenkyrö

Helmikuun viimeisenä viikonloppuna oli vuorossa Hokkarien syyskauden 11. sarjapelikierros, ja vastustajana LeKi Valkoinen Lempäälästä. Hokkarit oli saanut pari pelaajaa takaisin sairastuvalta sitten edellisen sarjapelikierroksen, mutta siitä huolimatta oltiin liikkeellä aika pienellä porukalla. Vahvuudessa oli vain 9 kenttäpelaajaa ja maalivahti. Tämä oli kuitenkin tällä kaudella jo varsin totuttu pelaajavahvuus. Sarjapelikausi on lähestymässä loppuaan, ja pelit sarjasijoituksista on käynnissä. Ennen peli Hokkarit oli sarjan viidennellä paikalla, mutta vielä kaikki kärkisijoituksetkin ovat mahdollisia.

Ottelu alkoi Hokkareilta hiukan haparoiden. Ensi otteista näki, että joukossa oli pari pelaajaa, joilla edellisestä ottelusta oli muutama viikko taukoa, eikä totuttuun vauhtiin oikein päästy. Peli saatiin painettua aika nopeasti LeKin päätyyn, mutta maalintekopaikoille ei oikein päästy.LeKi pystyi tukkimaan maalin edustan, ja ensimmäisen erän puoliväliin mennessä ei vaarallisia maalipaikkoja oltu nähty oikeastaan kummassakaan päässä. Ajassa 6:19 LeKi sai ensimmäisen 2 minuutin rangaistuksen, ja Hokkarit pääsi yrittämään maalin tekoa ylivoimalla. Ylivoimala ensimmäisellä puolikaalla ei kuitenkaan hyökkäystä saatu kunnolla käyntiin ollenkaan, vaan peli meni omassa päässä pyörimiseksi. Vasta aivan ylivoiman viimeisillä sekunneilla kiekko onnistuttiin kontrolloidusti kuljettamaan hyökkäysalueelle, ja Hokkarihyökkääjälle avautui laukaisupaikka, josta ensimmäinen maali oli helppo viimeistellä. Näin siis Hokkarit siirtyi 1-0 -johtoon. Tästäkään ei kummankaan joukkueen peli varsinaisesti piristynyt. Ajassa 10:25 Hokkarit pääsi toisen kerran ylivoimapelin makuun. Tällä kertaa hyökkäyspäähän saatiin vahva hyökkäys aikaan, ja onnistuttiin rakentamaan useita hyviä maalipaikkoja. Maali kuitenkin jäi puuttumaan, ja näin LeKi selvisi toisesta ylivoimasta puhtain paperein. Aivan erän lopulla Hokkarit sai ensimmäisen 2 minuutin jäähyn. Erätauolle siirryttiin Hokkarien niukassa 1-0 -johtoasemassa. Koko erässä ei Hokkarit saanut kunnolla joukkuepeliä käyntiin, ja yleisesti ottaen tekeminen oli aika vaisua.

Toisen erän alkupuolen Hokkarit sai aloittaa alivoimalla. Tämä erikoistilanne kuitenkin selvitettiin hienosti eikä LeKi saanut ylivoimamyllyä käyntiin. Hokkareilla oli jopa pari paikkaa pistää alivoimamaali. Alivoiman lopulla Hokkarihyökkääjä pääsi läpiajoon, ja LeKin pelaaja joutui turvautumaan sääntöjen vastaisiin otteisiin, näin siis vuorostaan Hokkarit pääsi painamaan 2 minuuttia ylivoimapeliä. Hyvästä yrityksestä huolimatta tämäkään ylivoima ei tuottanut tulosta, ja kun ylivoimapeliä oli pelattu 1,5 minuuttia, oli Hokkaripelaajan vuoro mennä uudestaan kuluttamaan jäähypenkkiä kampituksen jälkeen. Tämäkin alivoima selvitettiin ongelmitta. Näin päästiin vihdoin erää pelaamaan ensimmäistä kertaa tasakentällisin, kun erästä oli jo yli kolmannes kulunut vuorotellen jäähypenkillä istuessa. Erän kuluessa peli ei kuitenkaan muuttunut juurikaan sujuvammaksi, eikä maalitilanteita nähty kummassakaan päädyssä. Vasta erän viime minuuteilla, ajassa 27:42 Hokkarit onnistui tehtailemaan toisen maalinsa, kun Hokkari laituri sai vapautettua hyökkääjän maalilla, saaden sen jälkeen rajun taklauksen. Hokkarihyökkääjä pisti tilanteesta maalin, joka siis kirjattiin siirrretyn rangaistuksen aikana tehdyksi. Välittömästi tämän jälkeen Hokakrit sähläsi oman puolustustilanteensa, josta vapautui LeKin pelaajalle ampua kavennusmaali. Näin siis LeKi avasi myös maalitilinsä, tilanteeksi 2-1. Näissä lukemissa mentiin toiselle erätauolle.

Kolmanteen erään tultiin sitten uudella energialla. Hokkarien otteissa havaittiiin pientä reipastumista. Erän ens minuuteilla ei kuitenkaan maaleja nähty, vaikka hyviä hyökkäyksiä onnistuttiin luomaan. Ajassa 34:45 Hokkarit joutui taas pelaamaan alivoimalla, saatuaan joukkuerangaistuksen väärästä vaihdosta. Tätä alivoimaa ehdittiin pelata minuutin ajan, kunnes Hokkaripelaaja onnistui riistämään kiekon hyökkäyspäässä maalin takana, ja kuljettamaan sen maalin eteen, josta rystylaukauksella viimeisteli maalin. Näin siis Hokkarit hienosti 3-1 johtoon alivoimamaalilla. Tästä pelailu jatkui taas, mutta kunnon maalipaikkoja ei edelleenkään juurikaan nähty. Vielä alivoiman lopulla vihellettiin nyt vuorostaan LeKin pelaaja jäähylle, ja Hokakrit pääsi pelaamaan vuorostaan ylivoimaa. Tämän ylivoiman aikana saatiinkin kunnon pyöritys LeKin päätyyn. Laukauksia sateli, ja Hokkareilla oli useita hyviä paikkoja lisätä johtoasemaansa. Näistäkään paikoista maalia ei onnistuttu tekemään, ja niin peliä jatkettiin samoissa lukemissa myös ylivoiman jälkeen. Ja kuinka ollakaan, pian tämän jälkeen ajassa 41:21 pilli soi vuorostaan Hokkareille ja Hokkaripakki joutui jäähylle sääntöjen vastaisesta taklauksesta.Tässä oli LeKin viimeinen mahdollisuus kääntää pelin kulku. Tästä LeKi yrittikin raivoikkaasti ratkaisua, saamatta kuitenkaan lisäosumia. Jäähyn loppupuolella LeKin maalivahtikin komennettiin pois maalilta ja kuudes kenttäpelaaja otettiin sisään. Tässä kuitenkin Hokkarien hyökkääjä onnistui saamaan kiekon, ja omasta pääsä pitkällä laukauksella tehtailemaan tyhjään maaliin Hokkarien neljännen maalin, joka varmisti Hokkarien voiton. Tässä ei kuitenkaan ollut vielä ottelun kaikki osumat, sillä vielä 8 sekuntia enne loppua Hokkarit onnistui hienolla syöttökuviolla vapauttamaan hyökkääjän maalilla, ja tämä niittasi lopullisiksi lukemiksi 5-1.

Näin siis Hokkarit sai otettua sarjapisteet kotiin, ja paranneltuaan asemiaan sarjassa, jossa nyt siirryttiin neljännelle paikalle. Hokakrien maalilla nähtiin torjuntoja kaiken kaikkiaan 30, joten maalivahdillekin tässä voitossa oli kyllä töitä. Kaiken kaikkiaan tahmea peli Hokkariporukalta, joka tuntui olevan liikkeellä 50% tehoilla.

Tästä jatketaan hiihtoloman viettoon, ja sarjapelien merkeissä seuraavan kerran Ylöjärvellä 2 viikon päästä.


Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista