22
TAM
13.00
Hokkarit-U14, U14 AA jatkosarja lohko 2

Hokkarit - Kiekko-Karhut  

Hämeenkyrö

Syksyn toisena sarjapeliviikonloppuna oli Hokkarien määrä kohdata edelliskaudelta tuttu vastustaja Kiekko-Karhut Virroilta. Hokkareille kyseessä oli jo kevätkauden kolmas sarjaottelu, kun taas Kiekko-Karhuilla kyseessä oli vasta ensimmäinen sarjaottelu. Edellisillä kaudilla joukkueet olivat pelailleet tasaisia otteluita, joten tiedossa oli mielenkiintoinen kamppailu.

Hokkarit aloitti ottelun määrätietoisesti viemällä heti kiekon hyökkäyspäähän, näyttäen että tähän peliin oli tultu tosissaan ottamaan sarjapisteet kotiin. Samalla myös selvisi, ettei Kiekko-Karhutkaan aikoneet päästää Hokkareita helpolla. Erityisesti Virtain maalivahti otti kiinni muutamia hyviä pelastuksia. Myös Kiekko-Karhut onnistui rakentelemaan hyökkäyksen, jossa kiekko jo kävi Hokkarivahdin selän takana, menemättä kuitenkaan maaliin. Ajassa 4:33 Hokkarit onnistui tehtailemaan avausosuman, kun kiekko onnistuttiin karvaamaan jo hyökkäyspäässä pois vastustajalta, ja upeasta syötöstä Hokkarihyökkääjä sai sen nostettua maalivahdin ohi maaliin. Näin siis Hokkarell ejohtolukemat 1-0. Tämän jälkeen Hokkarit jatkoivat painostamista Virtain maalilla, mutta puolustus ja hienosti pelannut maalivahti saivat estettyä lisäosumat. Ensimmäiselle erätauolle siis Hokkarien niukoilla johtolukemilla. Maalivahtien torjunnat 4-14 kuitenkin näytti, että Hokkarien maalilla sai maalivahti olla aika rauhassa.

Toisessa erässä sama tahti jatkui, ja Hokkarit jatkoi tilanteiden rakentelua Virtain maalille. Kun erää oli kulunut noin kolme minuuttia, Kiekko-Karhujen pelaaja sai jäähyn kampattuaan Hokkaripelaajan puolittaisessa läpiajotilanteessa, ja Hokkarit pääsi pelaamaan peliä ylivoimalla. Alkuvaikeuksien jälkeen Hokkariviisikko sai ylivoimapyörityksen käyntiin, ja muutamien hyvien tekopaikkojen jälkeen toinen Hokkarimaali syntyi hieman onnekkaastikin. Hokkaripuolustajan laukaus epäonnistui, mutta kiekko kimposi päätylaidasta hyökkääjälle, joka sai ammuttua kiekon maaliin. Näin siis Hokkarien johtolukemat 2-0. Kolmatta Hokkarimaaliakaan ei tarvinnut odotella kuin runsas minuutti, kun Hokkarihyökkääjät onnistuivat nopeassa vastahyökkäyksessä kuljettamaan kiekon vastustajan päähän, ja kahden syötön kuviolla vapautui takatolpalle noussut puolustaja, joka viimeisteli ottelun komeimman maalin vieden Hokkarit 3-0 johtoon. Tästä eteenpäin Hokkarit jatkoivat karhujen paalin pommitusta, jossa maalivahti sai esittää parastaan pitääkseen pömpelin puhtaana. Tämä onnistuikin aika hyvin, sillä vasta kun erää oli jäljellä alle 2 minuuttia, syntyi neljäs Hokkarimaali. Tämäkin viimeisteltiin upeasti täyden rintaman vastahyökkäyksestä, jossa Hokkarihyökkääjä sai tuikata kiekon takatolpalta tyhjään reppuun. Toiselle erätauolle siirryttiin siis Hokkarien johtolukemin 4-0. Maalivahtien torjunnat erässä kertovat myös pelin kuvan: Hokkarivahti torju erässä vain 2 kertaa, kun taas Kiekko-Karhujen vahti kaiken kaikkiaan 19 kertaa.

Kolmanteen erään tultaessa oli selvästi jo kovin lataus pois. Lähdöt omasta päästä epäonnistuivat, ja ottelu meni pelailuksi. Niinpä lisää maaleja ei erän alkupuolella nähtykään. Erän alkupuolella Hokkarit pääsi pelaamaan ylivoimaa, mutta tällä kertaa ylivoimaosumissa ei onnistuttu. Hyvää peliä pelannut Kiekko-Karhujen maalivahti onnistui torjumaan pahimmat Hokkarilaukaukset. Kun erää oli enää 5 minuuttia jäljellä, joutui Hokkaripelaaja kärsimään rangaistusta. Alivoimaa ei ehtinyt kuitenkaan kulua kuin muutama sekunti, kun Hokkarihyökkääjä pääsi läpiajoon, ja maalivahdin yrittäessä estää hyökkäyksen syöksymällä vastaan, avautui Hokkarihyökkääjälle paikka pistää kiekko tyhjään reppuun. Näin siis peli Hokkareille jo 5-0. Lopun alivoimaa Hokkarit pystyikin pitämään Kiekko-Karhut pois omalta maalilta, ja selvittämään alivoiman kunnialla. Tässä vaiheessa luultiin jo, että ottelun kaikki maalit oli nähty. Hokkareilla oli kuitenkin varastossa vielä viimeisen minuutin loppuhuipennus. Tämä alkoi hokkarihyökkääjän vapauttaessa pakin laitavännön jälkeen maalintekopaikkaan B-pisteen kaarelle, mistä tämä pamautti upean lämärin ohi Karhujen maalivahdin. Tämän jälkeen saatiin vielä 5 sekuntia ennen loppua todistaa viimeistä maalia, kun hyökkäyspään aloituksesta saatiin sama puolustaja vapautettua laukaisupaikkaan, ja tämä onnistui laukomaan toisen täsmälleen samanlaisen maalin kuin vajaata minuutia aikaisemmin.

Voitto siis tästä ottelusta Hokkareille puhtaalla pelillä. Ilman Kiekko-Karhujen maalivahdin upeaa torjuntatyötä ottelussa olisi ollut aineksia vaikka tuplamäärään Hokkarimaaleja. Oma pää onnistuttiin hienosti pitämään puhtaana, eikä torjuntoja koko ottelussa Hokkarivahdilla ollut töitä kuin 9 torjunnan verran. Tällä voitolla Hokkarit ottaa nyt kolmannen sijan sarjassa, ja ajatukset suunnataan tulevaan tuplapeliviikonloppuun, kun seuraavana lauantaina kohdataan Kisa-Eagles kotiottelussa, ja sunnuntai-illaksi matkataan Hakiolle HPK:n kanssa pelaamaan.


Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista