8
TAM
11.00
Hokkarit-U14, Harjoitusottelut

Hokkarit - LeKi Sininen  

Hämeenkyrö

Vuosi 2022 avattiin U14-joukkueen tuplapeleillä LeKin kahta eri ryhmää vastaan. Molemmat joukkueet olivat pitäneet kunnon joulutauon, ja kyseessä oli ensimmäinen ottelu 4 viikkoon. Myös harjoituksissa oli pidetty kunnon jouluvapaa. Oli siis intoa päästä taas pelihommiin. Tapahtumaa varjosti ainoastaa tieto siitä että hallitus edellisenä iltana oli päättänyt taas uusista rajoituksista, jotka saattaa pistää kiekkotouhut tauolle.

Ottelun ensimmäinen erä alkoi vauhdilla. Molemmat joukkueet olivat hereillä alusta asti, eikä avausmaalia tarvinnut odotella kauaa. Ajassa 2:30 LeKi tehtaili avausmaalin lukemiin 0-1. Tästä Hokkarit eivät kuitenkaan lannistuneet, vaan vain runsaat puoli minuuttia myöhemmin verkko heilahti myös LeKin maalivahdin selän takana, Hokkaripuolustajan upean yläkulmalaukauksen seurauksena. Runsaat 2 minuuttia myöhemmin Hokkarien ykkösketju tehtaili toisen maalin, siirtäen Hokkarit 2-1 -johtoon. Vielä runsaat 2 minuuttia ennen erän loppua LeKi onnistui tasoittamaan ottelun lukemiin 2-2, ja näissä lukemissa siirryttiin ensimmäiselle erätauolle.

Toisen erän vanhettua vain minuutin verran, Hokkarien ykkösketju tehtaili kolmannen maalin siirtäen Hokkarit jälleen maalin verran johtoon 3-2. Näissä lukemissa pelailtiinkin erää pitkälle, kunnes 3 minuuttia ennen erän loppua LeKi pystyi taas tasoittamaan ottelun lukemiin 3-3. Tämä maali sai jatkoa, ja reilut minuuttia myöhemmin LeKi siirtyi 4-3 -johtolukemiin, joissa jatkettiin toiselle erätauolle.

Kolmannen erän ensimmäisellä minuutilla Hokkarit onnistui taas osumassaan, Hokkarihyökkääjän komealla laukauksella vastustajan maalivahdin kilpipuolelle. Näin lukemat olivat taas tasan, 4-4. Tästä Hokkarit saivat taas uuden vaihteen silmään, ja 6 minuutin kohdalla ykkösketju onnistui jälleen osumassa, siirtäen kotijoukkueen 5-4 johtolukemiin. Vajaat 2 minuutttia myöhemmin verkko heilahti vielä kerran, tällä kertaa Hokkarihyökkääjän komean tahtomaalin seurauksena. Tulos siis tässä kohtaa 6-4. Tästä LeKi aloitti vimmatun takaa-ajon. Maalipaikkoja oli, mutta Hokkarit kesti nämä yritykset. Kun ottelua oli jäljellä enää 2:30, LeKi onnistui kavennuksessa 6-5:een. Vimmattu paine Hokkarimaalilla jatkui, ja maalia yritettiin survoa sisään, jopa kuudennen kenttäpelaajan voimin. Tässä kohtaa kuitenkin Hokkarit onnistuivat riistämään kiekon LeKiltä, ja Hokkarihyökkääjä sai lauotuksi kiekon tyhjään pömpeliin. Näin ottelun päätösluvuiksi kirjattiin 7-5 Hokkarivoitto.

Mahtava, viihdyttävä ja tasaväkinen peli. Molemmilla joukkueilla oli tahto voittaa ottelu ja peli pysyi tasaisena aivan loppuun asti. Tästä on hyvä jatkaa kevätkauteen!

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista